Toivomme keväisin , että onnistuisimme hautakukkien valinnassa. Toivomme sopivasti sadetta ja lämpöä, jotka huolehtisivat, jollemme itse pääse hoitamaan kukka-aluetta.  Tämä opastus ehkä auttaa, jos eristämme kukka-alueelle, ravinteikkaaseen multaan,  pyrkivät juuristot. Se onnistuu tekemällä juuriestematosta kotelon, joka upotetaan hautakiven eteen kaivettuun kuoppaan. Tarvitset juurimattoa, johon piirrät ne mitat, jonka kokoinen pohja ja laitojen korkeus on tarkoitus kaivaa. Juurimatto on  jäykkää, joten kynäpiirroksien mukaan taivuttelu auttaa. Kuvan mitat ovat vain suuntaa antavia, esim.  korkeus, koska laitojen pitää jäädä muutama sentti mullan alle. Niittaa päädyt vastakkain, että kotelosta tulee eheä. Juurimattoa voi leikata saksilla. Kun hautakiven edestä aletaan kaivaa, piirretään ensin käsisahalla se kuvio, mihin kuoppa tulee. Sahaa maata kuvion mukaan siihen syvyyteen, joka seinämältä, johon kotelo asettuu. Kaiva maa pois. Tasaa pohja. Lapioi uusi multa koteloon sekä täytä sivuraot samanaikaisesti, että saadaan tiivis multatila. Käytä myös vettä tiivistämiseen. Istuta kukat. Tulevina kesinä on helppo kaivaa ja vaihtaa uusi kasvualusta.Vaasa%20%282%29.jpgIMG_0395.jpg